Kukonhiekka Blues

KUKONHIEKKA BLUES XIII

Pe 25.5. klo 20-02
Liput 18€

The Blues Funnel

1996 perustettu The Blues Funnel on suomenkielinen bluesbändi, jonka sanat ja sävelet ovat omaa tuotantoa. Bändi on valuttanut suppilonsa läpi Chicago-, Jump-, ja Rythm’n’bluesin omannäköisellä tavallaan. The Blues Funnel soittaa helposti tanssittavaa bluesia, liikaa otsaa rypistämättä.
Bändi on kahlannut lävitse studiosessiot ja keikkalavat baarista festareille. Kukonhiekka Blues XIII -festarilla Blues Funnel tarjoilee läpileikkauksen tuotannostaan 22. vuoden matkalta.

Henkka Tuomisto – laulu, kitara, harppu
Tero Kansanaho – Basso, laulu
Jari Luukkanen – kitara
Pasi Pekkarinen – rummut
Olli Peuranen –  Koskettimet

 

Tomi Leino Trio

Suomen kansainvälisesti menestyksekkäimpiin root- yhtyeisiin lukeutuva Tomi Leino Trio julkaisi uutuusalbuminsa Hip Shootin`karkauspäivänä 29.2.2016. Uutuuslevy tarjoilee monipuolisen paketin vanhan liiton bilemusiikkia yhtyeeen autenttisella mutta tuoreella otteella esittämänä. Levy äänitettiin Suprovox-studiolla suoraan vanhalle kaksiraitanauhurille täysin livenä, jonka ansiosta levyllä kuuluu yhtyeen spontaani, vuosien kovan keikkailun myötä saumattomaksi hioutunut yhteissoitto. Säännöllisesti Suomen lisäksi mm. Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä keikkaileva Tomi Leino Trio koostuu kolmesta “bluesin erikoismiehestä”, joilla on myös pitkä ja laaja kokemus työskentelystä tyylilajin amerikkalaisten mestarien(mm. James Harman, Mark Hummel, R.J.Mischo) kanssa. Bändi julkaisi edellisen albuminsa Get on Down vuonna 2013. Loppuunmyydystä levystä on nyt myös ilmestynyt uusintapainos.

Tomi Leino- laulu, kitara, huuliharppu
Jaska Prepula –  basso, kitara, laulu
Mikko Peltola – rummut

 

Bigfeet & LaLa

Bigfeet & LaLa on ärhäkkä uusi rock-yhtye, jonka eturintamassa säteilee ja häiriköi legendaarinen blues-laulajatar Marjo Leinonen (Balls, Huff’n’Puff) yhdessä legendaarisen kitaristi Jukka Orman (Sielun Veljet) kanssa. Ensialbuminsa 23.3.2018 julkaisevan Big Feet & LaLa:n musiikki on sielukkaan hypnoottista ja räjähdysherkkää blues’n’poppia. Orman maaginen kitarointi ja maamme persoonallisimpiin lauluääniin kuuluvan Leinosen yhteissvengi on kokemus niin livenä kuin levynä – varsinkin, kun komppia tulittavat dynamiittimiehet Sami Vettenranta (rummut) ja Mikko Murtomaa (basso). Levyllä kuullaan Orman säveltämiä ja sanoittamia englanninkielisiä biisejä, jotka on räätälöity nimenomaan Leinosen omaleimaiseen tapaan laulaa soul’n’bluesia.

Marjo Leinonen – laulu
Mikko Murtomaa – basso
Jukka Orma – kitara
Sami Vettenranta- rummut

 

Bluesyö Summassaaressa 25.5.- 26.5.

4 hengen viekossa alk. 60 €/hlö.
Saunallinen alk. 67 €/hlö. 2 hh 69 €/hlö.
Sis. pääsylipun Kukonhiekkaan, majoituksen, aamiaisen ja kylpylän käytön.
1 hh-lisä 30€.

myynti@summassaari.fi
Puh. 030 60850
http://www.summassaari.fi

Menneet vuodet

2017
Lumberjacks
Eero Raittinen & Knucklebone Oscar
Jo’ Buddy’s Trio Riot

2016
Wentus Blues Band
Honey B Family
Big Buddy Trio

2015
Melrose
Heikki Silvennoinen & The Rest
Ismo Haavisto

2014
Micke Björklöf & Blue Strip
Ina Forsman with Helge Tallqvist Band
Elke Q Stomp

2013
Chantel McGregor (Britannia)
Marjo Leinonen Huff’n’Puff
Micke & Lefty

2012
Gene Taylor Band (USA/Suomi)
Hasse Walli Power Trio
Kartano & Kulluvaara

2011
Johnny Spence & Doctor’s Order (Britannia/Suomi)
Erja Lyytinen
VooDuo

2010
Kat Baloun & yhtye (USA/Saksa/Suomi)
Pepe Ahlqvist Duo
Jake’s Blues Band

2009
Big Joe Louis (Britannia)
Wentus Blues Band
Micke & Lefty

2008
Bobby Radcliff (USA) with Tomi Leino, Jonne Kulluvaara, Jaska Prepula
T Leino & Jonne Boy Bonner
Greenwaters

2007
Groovy Blue
Willie & Wolves
Doug Jay (USA)

2006 (Ensimmäinen kerta)
Groovy Blue
Rj.Mischo (USA)